Jarkimo Oy uudistaa toimintaansa. Jarkimo aloitti kestävän kehityksen ympäristörakentamisprojektin, Ekoviherrakentajat, toukokuussa 2018. Käytännössä tämä tarkoittaa, että yritys testaa viherrakentamisessa mahdollisimman luonnonmukaisia toimintoja, sekä sitoutuu käyttämään testikohteissa hallitusti liukenevia lannotteita ja torjuntatapoja. Yrityksen tavoitteena on päästä aidon ympäristöystävällisyyden yritykseksi vuonna 2020 keskittymällä suunnittelussa, rakentamisessa ja hoidossa mahdollisimman luonnonmukaisiin toimintoihin.
Testikohteet olivat kasvukaudella 2018 seuraavat:
- Oulun Heikinkadun rautatiesillan alikulun pensasalueilla testattiin Carbons biohiiltä kasvualustojen istutuksissa. Biohiili tarjoaa suotuisat olosuhteet tärkeälle pieneliöstölle sekä sitoo itseensä vettä ja ravinteita. Toisin sanottuna se siis elävöittää ja tasapainottaa kasvualustaa. Rautatiesillan vierustolla testattiin myös Scheteligin uutta Ficote-lannoitetta, jonka huuhtoutuminen maaperään on vain noin 5%, kun perinteisellä lannoitteella huuhtoutuminen on noin 30%.
- Oulun Bertel Jungin tiellä testattiin myös Ficote-lannoitetta.
- Kempeleen Linnakangastalon koulun piha-alue toimi myös Biohiilen testikohteena.
- Tyrnävän Rantaroustin koulun nurmialueelle levitettiin Scheteligin Symbio ravinnetta, jolla on tarkoitus parantaa alueen kasvualustaa. Alue on seulottu kestävän kehityksen mallin mukaisesti, mutta kaipaa vielä ravinteita ja humusta.
Näiden lisäksi kokeiltiin erilaisia katteita rikkakasvien torjunnassa sekä jätettiin ympäristöä vahingoittavat kasvinsuojeluaineet pois. Hyönteisten ja lintujen määrä on huolestuttavasti vähentynyt, ja niissä osasyynä ovat olleet torjunta-aineet sekä maaperän köyhtyminen.
Kuuman ja kuivan kesän vuoksi kohteista ei saatu luotettavia tuloksia. Jarkimo on kuitenkin päättänyt profilotua kestävän kehityksen yritykseksi ja jatkaa ekologisten toimenpiteiden testausta.
Jarkimo hakee myös taloyhtiöitä mukaan kokeiluun piha-alueiden monimuotoisuuden lisäämiseksi. Omiin taloyhtiökohteisiinsa Jarkimo lahjoittaa linnunpöntöt. Pyrkimys on saada myös ötökkähotelleja sekä mehiläispesiä taloyhtiöiden pihoihin. Ota yhteyttä Virve Jurmuun virve@jarkimo.fi, mikäli taloyhtiönne on kiinnostunut osallistumaan Ekoviherrakentajat-kokeiluun!